Tallista

Elettiin vuoden 2016 lokakuuta, kun Korpihovin toiminta pyörähti käyntiin. Tallin omistaja oli jo vuosia suunnitellut pientä pihatallia, mutta kun astetta suurempi tila tuli myyntiin Keski-Suomessa, vaihtuivat omistajan suunnitelmat. Pieni pihatalli kasvoi kaksikymmenpaikkaiseksi harrastetalliksi, jonka tarina on vasta aluillaan.

» Katsaus talliimme

Hevoset

Korpihovin hevoset edustavat laajaa rotukirjoa aina poniroduista barokkihevosiin. Hevoset saavat meillä hyvän pohjakoulutuksen painotuslajissaan, ja alamme kisailla jokaisen kanssa nelivuotiaana mahdollisuuksien mukaan hevosta kuunnellen. Hevoset viettävät aktiivista harrasteratsuelämää unohtamatta kuitenkaan vapaapäiviä laitumella.

» Tutustu hevosiimme

Kasvatus

Korpihovissa kasvatetaan eri rotuisia hevosia lähtökohtaisesti omiin tarpeisiimme. Tammat kantavat varsaansa reaaliajassa, joten varsomisia on mahdollista seurata tallillamme kevättalven jälkeen aina kesään saakka. Varsat saavat elää rauhassa emänsä seurassa puoleen ikävuoteen saakka, kunnes ne vieroitetaan ja tutustutetaan muiden samanikäisten varsojen kanssa.

» Lue lisää toiminnasta
  • Siguri, VRL-11290
  • Viimeisin päivitys syksyllä 2016

  • sachiyoo@hotmail.com
  • Anna positiivinen ääni VRL:n tallilistalla!
  • Kotopolku
  • Lumivuori
  • Mandelbacke
  • Pikkulinnun talli
  • tallin nimi
  • tallin nimi
  • tallin nimi
  • tallin nimi
  • tallin nimi
  • tallin nimi
  • tallin nimi
  • tallin nimi
  • tallin nimi
  • tallin nimi
  • tallin nimi